vihtiläinen yrittäjä Yrittäjän päivänä

”Ei minusta ainakaan IKINÄ tule yrittäjää”

Näin ajatteli Titta vielä noin 20 vuotta sitten.

Jos joku olisi silloin väittänyt minulle, että jonain päivänä pyörittäisin omaa yritystäni täyspäiväisesti, olisin todennäköisesti nauranut maha kippurassa. Ajatus omasta yrityksestä, yrittäjän vastuusta ja kaikesta siihen liittyvästä tuntui aivan älyttömältä. Mutta kuinkas kävikään? Tässä sitä ollaan.

Yksinyrittäjänä, yrittäjänä vuodesta 2010 lähtien, sydän pakahtuen ylpeydestä – ja töitä tehden.

Tänään haluan pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä yrittäjyys on minulle tarkoittanut ja miksi olen edelleen tässä.

Yrittäjyys ei ollut alun perin suunnitelma

Harva yrittäjä varmaankaan pystyy kertomaan, että koko elämä oli suunniteltu valmiiksi juuri tätä varten. Minullakaan ei ollut nuorena selkeää haavetta omasta yrityksestä.

Päinvastoin.

Ajatus yrittäjyydestä tuntui vieraalta ja jopa hieman pelottavalta. Yrittäjyyteen liittyi mielessäni valtavasti vastuuta, epävarmuutta ja asioita, joista en varmasti osannut edes kuvitella mitään.

Sitten elämä vei eteenpäin.

Vuonna 2010 syntyi Titan Terapiat, ja samalla alkoi matka, jota en olisi kaksikymmentä vuotta aiemmin osannut kuvitellakaan.

Matkan varrelle on mahtunut monenlaista. On ollut onnistumisia, epävarmuutta, oppimista, uuden opettelua, paperitöitä, yrittäjän vastuuta, iloja ja välillä myös niitä päiviä, jolloin tekisi mieli vain huokaista syvään.

Silti tässä hetkessä ajattelen ennen kaikkea:

Onpa hienoa, että uskalsin.

Mitä pienyrittäjyys oikeasti on?

Sanassa yrittäjä on vähän hassu kaiku. Ihan kuin yrittäjä vain ”yrittäisi”.

Yrittäisi saada yrityksen toimimaan.
Yrittäisi tulla toimeen.
Yrittäisi löytää asiakkaita.
Yrittäisi selvitä kaikista velvollisuuksista.

Ja toki – sitä se välillä onkin. Mutta todellisuudessa pienyrittäjyys on paljon enemmän.

Se on ennen kaikkea rohkeutta, periksiantamattomuutta, vastuunkantoa ja valtavaa intohimoa omaa työtä kohtaan.

Minä uskon, että monen pienyrittäjän suurin voimavara ei ole haave miljoonabisneksestä.

Se on rakkaus omaan työhön.

Halua tehdä työnsä hyvin.
Halua auttaa ihmisiä.
Halua olla hyvä siinä, mitä tekee.
Halua nähdä asiakkaan onnistuvan.

Ja juuri se on minulle yrittäjyydessä kaikkein tärkeintä.

Titan Terapiat – työtä ihmiseltä ihmiselle

Titan Terapiat on pieni yritys, jossa työn jälki syntyy ihmisten kohtaamisista.

Kun asiakas tulee vastaanotolle tai kun ajan kotikäynnille, en kohtaa vain nimeä kalenterissa.

Kohtaan ihmisen.

Jokaisella asiakkaalla on oma elämäntilanteensa, omat tarpeensa ja oma tarinansa. Siksi myös hoito ja ohjaus ovat aina yksilöllisiä.

Kotikäynti vie palvelun asiakkaan omaan arkeen ja tuttuun ympäristöön. Se voi olla monelle helpompi ja luontevampi tapa saada tarvitsemaansa tukea ja kuntoutusta. Samalla voidaan tarkastella asioita juuri siinä ympäristössä, jossa arki oikeasti tapahtuu.

Titan Terapiat tekee kotikäyntejä Vihdissä ja lähikunnissa, joten palvelu ei rajoitu vain yhteen vastaanottopaikkaan. Toimin mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi Vihdin, Nummelan, Lohjan, Espoon, Karkkilan ja lähialueiden asiakkaiden parissa.

Pienyrittäjän työpäivään mahtuu paljon muutakin kuin asiakastyötä

Ulkopuolelta katsottuna yrittäjän työ saattaa näyttää melko yksinkertaiselta.

Asiakas tulee.
Työ tehdään.
Asiakas lähtee.

Mutta yrittäjän työpäivään mahtuu paljon muutakin.

🤯 YEL- ja muu nippeli byrokratia
🤯 Lomakkeet.
🤯 Kirjanpito.
🤯 Ohjeet ja säädökset.
🤯 Asiat, joita kukaan ei varsinaisesti opeta yrittäjäksi ryhtyessä.

Välillä ne aiheuttavat harmaita hiuksia, ahdistusta ja ihan suoranaista ketutusta. Mutta sitten tapahtuu jotain, mikä palauttaa taas maan pinnalle. Asiakas kertoo, että käynnistä oli apua. Joku kertoo palveluistani toiselle. Tai tulee ihan tavallinen kiitos.

Silloin tietää, miksi tätä tekee.

Jokainen asiakas on pienelle yritykselle tärkeä

Pienyrittäjyydessä on yksi asia, joka ei koskaan lakkaa tuntumasta merkitykselliseltä:

asiakas ei ole vain asiakas.

Kun kyseessä on pieni yhden ihmisen yritys, jokainen asiakas on oikeasti tärkeä.

Jokainen yhteydenotto merkitsee.
Jokainen varattu aika merkitsee.
Jokainen suositus merkitsee.
Jokainen hyvä palaute merkitsee.

Kun ostat pienyrittäjältä, tuet ihmistä

Kun ostat palvelun pieneltä paikalliselta yritykseltä, tiedät usein hyvin konkreettisesti, kenen työtä olet tukemassa.

Et tue vain kasvotonta brändiä tai kaukana sijaitsevaa organisaatiota.

Tuet yrittäjää, hänen työtään ja paikallista elinkeinoa.

Silti jokainen asiakas mahdollistaa sen, että tätä työtä voi jatkaa.

Siksi olen aidosti kiitollinen jokaisesta ihmisestä, joka on valinnut Titan Terapiat palveluntuottajakseen.

Yrittäjän päivänä nostan hattua – myös itselleni

Tänään vietetään Yrittäjän päivää.

Ja tänä vuonna ajattelen, että on ihan sallittua nostaa hattua myös itselleen.

Ei siksi, että kaikki olisi aina mennyt täydellisesti.

Ei siksi, että yrittäjänä olisi aina ollut helppoa.

Vaan siksi, että olen jatkanut.

Olen opetellut.
Olen muuttunut.
Olen kasvanut.
Olen tehnyt virheitä ja oppinut niistä.
Olen saanut kohdata valtavan määrän erilaisia ihmisiä.
Ja ennen kaikkea olen saanut tehdä työtä, jolla koen olevan merkitystä.

”Ei minusta ainakaan ikinä tule yrittäjää.”

Niinpä.

Jos olet joskus käyttänyt Titan Terapiat palveluita, haluan sanoa sinulle yhden asian:

Kiitos.

Kiitos luottamuksesta.
Kiitos jokaisesta kohtaamisesta.
Kiitos palautteesta.
Kiitos suosituksista.
Kiitos siitä, että olet kertonut palveluistani eteenpäin.

Pienyrittäjää voi auttaa myös täysin ilmaiseksi:

👉 Tykkää julkaisuista ja päivityksistä
👉 Jätä kommentti – vaikka vain yksi emoji ❤️
👉 Jaa julkaisu ystävälle, jolle palvelu voisi sopia
👉 Kerro Titan Terapiat palveluista puskaradiossa
👉 Suosittele paikallista pienyrittäjää, kun joku etsii apua

Nämä pienet teot voivat olla yrittäjälle yllättävän suuria.

Hyvää Yrittäjän päivää kaikille pienyrittäjille ja yrittäjyyden hengenheimolaisille!

Titan Terapiat – yrittäjänä vuodesta 2010.

Titan Terapiat: Uusia askelia ja lisäkoulutusta kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia

Vihdoin päätin tehdä sen – Titan Terapiat saa uuden osaamisalueen

Nyt voin kertoa sen teillekin! Olen aina ollut sitä mieltä, että elämässä pitää saada oppia uutta, haastaa itseään ja mennä eteenpäin, vaikka ikää tulee lisää.

Olen aina ollut sitä mieltä, että elämässä pitää saada oppia uutta, haastaa itseään ja mennä eteenpäin, vaikka ikää tulee lisää. Tai ehkä juuri siksi. Minua kiehtoo edelleen valtavasti se, miten keho toimii, miksi se toimii niin kuin toimii ja miten kehoa voidaan auttaa voimaan paremmin.

Tai ehkä juuri siksi.

Minua kiehtoo edelleen valtavasti se, miten keho toimii, miksi se toimii niin kuin toimii ja miten kehoa voidaan auttaa voimaan paremmin. Ja nyt päätin ottaa seuraavan askeleen.

Ja nyt päätin ottaa seuraavan askeleen.

Uusi askel eteenpäin– mutta sama Titan Terapiat

Tämä ei ole uuden suunnan ottamista tai sitä, että kaikki aikaisempi jäisi taakse. Päinvastoin.

Haluan rakentaa Titan Terapiat -toimintaa edelleen sen ympärille, mikä minua on alusta asti kiinnostanut: ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi, kehon toiminta ja oireiden taustalla olevien tekijöiden ymmärtäminen. Nyt saan tähän rinnalle lisää tietoa, osaamista ja käytännön taitoja.

Ja siihen liittyy yksi aika olennainen asia.

Aloitan hierojakoulun 5.9.2026

Motivaatio lähteä kouluun on puhtaasti ääretön sisu. Tahto oppia lisää ihmskehosta. Ja koska olen pänkkä. Joskus vastoinkäymiset ärsyttävät niin paljon, että niistä saa juuri sen tarvittavan sysäyksen eteenpäin.

Ja koska olen pänkkä. Joskus vastoinkäymiset ärsyttävät niin paljon, että niistä saa juuri sen tarvittavan sysäyksen eteenpäin.

Kun ovet eivät aukea, päätin mennä sisulla

Olen törmännyt tilanteisiin, joissa olen halunnut syventää osaamistani esimerkiksi arpihieronnassa, faskiahieronnassa ja muissa kehon hoitomenetelmissä. Mutta vastaan on tullut sama asia:

Mutta välillä vastaan on tullut sama asia:

Et voi osallistua, koska et ole hieroja, fysioterapeutti tai osteopaatti.

Olen saanut myös ihmetellä sitä, miksi esimerkiksi Epassi-etuja ei voi käyttää palveluihini samoista syistä. Verottajan mukaan vain laillistettu hieroja voi tarjota työ hyvinvointietuja, vaikka samat kurssit kävinkin.

Kun sinulle sanotaan tarpeeksi monta kertaa, ettet voi tehdä jotakin, vaihtoehtoja on oikeastaan kolme.

Suuttua. Luovuttaa. Tai sisuuntua.

Valitsin Sisu. Ja päätin hankkia lisää osaamista.

Vuoden päästä olen koulutettu hieroja

5.9. alkaa uusi luku. Edessä on opiskelua, harjoittelua, uuden oppimista, varmasti myös haastavia hetkiä – ja ennen kaikkea valtavasti kiinnostavaa tietoa ihmiskehosta.

Vuoden päästä tavoitteena on olla koulutettu ja laillistettu hieroja, ja sen jälkeen voin hyödyntää uutta osaamistani entistä monipuolisemmin myös Titan Terapiat -työssä. Sekä tarjota Epassi ym. etuja, kuten muutkin.

Tässä kohtaa on hyvä sanoa ääneen myös se, että Vihti on pullollaan loistavia hierojia. En todellakaan halua lähteä kilpailemaan siitä, kuka tekee saman asian parhaiten. Haluan tehdä omannäköistäni työtä. En matkia muita. Haluan, että kädenjälki tunnistetaan. Haluan rakentaa oman osaamiseni niiden asioiden päälle, joita olen jo vuosien aikana oppinut.

En todellakaan halua lähteä kilpailemaan siitä, kuka tekee saman asian parhaiten. Haluan tehdä omannäköistäni työtä. En matkia muita. Haluan, että kädenjälki tunnistetaan. Haluan rakentaa oman osaamiseni niiden asioiden päälle, joita olen jo vuosien aikana oppinut.

Oireen lisäksi kiinnostaa myös se, miksi oire syntyy

Minulle kehon hoitaminen ei tarkoita vain sitä, että käsitellään jotakin kohtaa mahdollisimman kovaa. Haluan ymmärtää yhä paremmin oiretta, sen taustalla olevia tekijöitä ja koko kehon toimintaa.

Ajattelen hoitamista enemmän yhteistyönä kehon kanssa.

Juuri tätä näkökulmaa haluan vahvistaa tulevan hierojakoulutuksen avulla.

Uusi koulutus ei siis pyyhi pois sitä, mitä Titan Terapiat jo on.

Se tuo siihen uuden työkalupakin nykyisen pakin lisäksi.

Titan Terapiat – edelleen sama päämäärä

Vaikka osaaminen kasvaa ja palvelut tulevat tulevaisuudessa täydentymään, yksi asia ei muutu.

Titan Terapiat tekee edelleen työtä samalla päämäärällä:

TAHTO TEHDÄ HYVÄÄ.

Haluan jatkossakin auttaa ihmisiä pysähtymään oman kehonsa äärelle, löytämään keinoja parempaan oloon ja ymmärtämään paremmin sitä, mitä keho yrittää kertoa.

Nyt saan siihen rinnalle lisää koulutusta ja osaamista. Yhä enemmän. Ja se tuntuu todella hyvältä. Olen samaan aikaan innostunut, vähän jännittynyt ja aivan valtavan motivoitunut.

Ja se tuntuu todella hyvältä.

Olen samaan aikaan innostunut, vähän jännittynyt ja aivan valtavan motivoitunut.

Uuden äärellä taas.

Titan Terapiat palvelee normaalisti

Vaikka syksyllä alkaa uusi ja iso opiskeluprojekti, Titan Terapiat jatkaa toimintaansa normaalisti. mutta joka toinen viikonloppu vastaanotto on suljettu. Samat hoidot, sama päämäärä: kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Avoinna olen normaalisti, ja joka toinen viikonloppu vastaanotto on suljettu. Samat hoidot, sama päämäärä: kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Tämä seuraava askel on yksi uusi luku – ei uuden kirjan alku. Ja olen todella innoissani siitä, mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan.

Ja olen todella innoissani siitä, mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan.

Nähdään Titan Terapiassa!

Tehostettu aamurutiini: hermoston tasapainotus kehoa ravistellen

Tuntuuko sinustakin usein siltä, että jo aamusta joudut heti kiireen tai jännityksen valtaan? Työsuoritus tai arki serkun asiat kuormittavat kehoa ja mieltä liiankin helposti.

Kerron harjoituksen, josta on tullut korvaamaton osa omaa aamurutiiniani. Se on yksinkertainen harjoitus, joka on samalla yksi tehokkaimmista keinoista hallita päivittäistä stressinpurkua ja asettaa hermosto optimaaliseen tilaan.

Nainen oranssissa mekossa, joka heiluttaa käsiään rentoutumisen saamiseen.
Kehon ravistelu stressin purkuun

​Miksi Tarvitsemme Ravistelua?

​Jokapäiväinen elämämme on täynnä ärsykkeitä, pieniä paineita ja huolia, jotka pitävät meidät jatkuvasti valmiustilassa. Kehomme tulkitsee tämän valmiustilan usein hätätilaksi, jolloin sympaattinen hermosto aktivoituu siirtäen meidät tuttuun ”taistele tai pakene” -tilaan.

​Tämä tila on hyödyllinen todellisissa vaaratilanteissa, mutta kroonisena se johtaa uupumukseen, heikentyneeseen keskittymiskykyyn ja pysyvään kehon jännitystilaan. Stressi ja trauma tallentuvat kehoomme lihasmuistiin ja sidekudoksiin, odottaen vapauttamista.

​Ravistelu ja tärinä ovat luontaisia tapoja purkaa tätä kertynyttä energiaa. Eläimet tekevät sitä vaaran mentyä ohi – ne ravistelevat päästäkseen eroon ylijäämäadrenaliinista ja palauttaakseen hermoston tasapainon. Ihmisinä olemme usein oppineet tukahduttamaan tämän luonnollisen purkautumisen.

​Harjoituksen Vaikutus: kehon ja mielen rentoutus

​Tämän ravisteluharjoituksen ydin on aktivoida parasympaattinen hermosto – kehomme ”Lepää ja Sulata” (Rest and Digest) -tila.

​Kun heiluttelemme rennosti, mutta nopeasti raajojamme ja kehoamme tietoisesti, lähetämme kehollemme ja aivoillemme viestin: Vaara on ohi, nyt on turvallista rentoutua. Tämä nopea aktivointi auttaa:

  1. Purkamaan kertynyttä stressiä: Heiluttelu vapauttaa nopeasti lihasjännityksiä ja auttaa irrottamaan kehoon sitoutunutta traumaenergiaa (vaikka harjoitus itsessään onkin kevyt ja turvallinen).
  2. Parantamaan keskittymiskykyä: Hermoston rauhoittuessa mieli selkeytyy. Poistumme aivot sumussa -tilasta ja saavutamme paremman läsnäolon tunteen.
  3. Valmistautumaan kohtaamiseen: Olipa kyseessä asiakastyö, tärkeä kokous tai perheenjäsenen tapaaminen, rauhallinen hermosto mahdollistaa aidon kehotietoisuuden ja empaattisen kuuntelun.

​Ravisteluharjoitus Askel Askeleelta

​Tee tästä rentoutumisharjoituksesta säännöllinen osa rutiiniasi – jo 30 – 60 sekuntia voi riittää!

​Ravistele käsiä ja sormia rennon voimakkaasti, mutta hellästi. Ajattele, että ravistelisit vettä pois käsistäsi. Anna ranteiden ja kyynärpäiden löystyä. Voit myös nostaa jalkoja vuorotellen ja ravistella niitä hetken.

Kehon Heiluttelu ja Ääni

  • ​Lisää pientä heiluttelua koko keholla. Anna lantion, selän ja hartioiden osallistua liikkeeseen. Tämä on kehonhallinnan harjoitus, jossa tavoitellaan rentoutta.
  • ​Anna leuan ja hartioiden rentoutua erityisesti. Nämä ovat usein suurimpia jännityksen varastoja.
  • ​Halutessasi voit pitää sinulle sopivaa, rentouttavaa ääntä. Usein matala humina tai tuudittava ääni resonoi hyvin ja syventää parasympaattisen hermoston aktivaatiota.

Lopeta ravistelu ja seiso (tai istu) hetki hiljaa. Huomioi kehon tuntemukset. Miltä kädet tuntuvat? Entä jalkapohjat? Huomaa ero siinä, miten kehosi ja mielesi olivat ennen harjoitusta ja miten ne ovat nyt.

​Tee tätä aina kun tunnet nousevaa jännitystä, kun olet ollut pitkään paikallasi, tai kun haluat siirtyä tehtävästä toiseen. Se on nopea ensiapu hermostollesi. Säännöllisyys vahvistaa kehomme kykyä palata nopeammin ja tehokkaammin levolliseen tilaan, mikä on avain kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

​Tämä on pieni teko, jolla on suuri vaikutus elämänlaatuusi. Kokeile jo tänään!

Titan Terapiat kotikäyntinä

Huom! Luet nyt Titan Terapiat blogia, mutta tutustu palveluihin tarkemmin.

Rentouttavaa hoitoa myös kotona – Titan Terapiat liikkuu luoksesi

Onko hartiat jumissa, selkä kireä tai mieli kaipaa hetken hengähdystä, mutta Vihdin suuntaan ei ehdi tai pääse? Ei hätää – Titan Terapiat tuo rentouttavan ja kehoa tasapainottavan hoidon sinun kotiisi, juuri silloin kun se sopii sinulle parhaiten.

nainen saa vyöhyketerapiaa ja päähierontaa. makaa puoli-istuen silmät kiinni. Hieroja hieroo päätä molemmin käsin. Hierojalla oranssi paita ja hierottavalla mekko

Rentoutusta ja kehon hyvinvointia – siellä missä sinä olet

Tarjoan vyöhyketerapiaa kaikenikäsille, raskauden ajan vyöhyketerapiaa, intialaista päähierontaa, synnytysvalmennusta, imetysohjausta ja vauvahierontaa vyöhyketerapiaa hyödyntäen myös kotikäynteinä. Hoitohetki voidaan toteuttaa rauhassa omassa kodissasi – ilman kiirettä, ilman siirtymiä, tutussa ja turvallisessa ympäristössä.

Kaikki palveluni (paitsi kuumakivihieronta) onnistuvat myös kotona.
Tulen luoksesi Vihtiin, Nummelaan, Karkkilaan, Lohjalle, Espooseen, Helsinkiin, Nurmijärvelle ja Lopelle.

Vyöhyketerapia – lempeää tasapainoa keholle ja mielelle

Vyöhyketerapia on kokonaisvaltainen hoitomuoto, joka tasapainottaa kehon toimintaa, helpottaa lihasjännityksiä ja tukee palautumista. Se sopii kaikenikäisille – niin stressin lievitykseen, univaikeuksiin kuin kehon jännitysten hoitoon. Hoidossa keho ja mieli pääsevät pysähtymään. Moni kuvaa tuntevansa olonsa hoidon jälkeen kevyemmäksi, rauhallisemmaksi ja selkeämmäksi – kuin keho ja mieli olisivat jälleen yhteydessä toisiinsa.

Intialainen päähieronta – rentouttava pään ja hartioiden ja yläselän hieronta

Intialainen päähieronta on tehokas ja hellävarainen keino helpottaa niska-hartiaseudun jännityksiä, lisätä verenkiertoa ja rauhoittaa hermostoa. Se sopii erinomaisesti stressin, unettomuuden tai päänsärkyjen lievittämiseen. Hoito voidaan toteuttaa myös kotona – mukavasti omalla tuolilla vaatteet päällä istuen ilman tarvetta matkustaa.

synnnytysvalmennusta, imetysohjausta ja vauvahierontaa kätilön ammattitaidolla

Tarjoan myös imetystukea ja vauvahierontaa vyöhyketerapeuttisin menetelmin.
Hoidot tukevat vauvan hyvinvointia, auttavat esimerkiksi ilmavaivoihin ja rentouttavat vauvaa kokonaisvaltaisesti.
Imetysohjauksessa tuen vanhempia yksilöllisesti – lempeästi, kuunnellen ja ilman painetta.

Yksityinen, kokeneen kätilön pitämä synnytysvalmennus on usein hyvä toteuttaa kodin rauhassa, tilassa, jossa synnytys voi myös käynnistyä.

Helppoa, joustavaa ja yksilöllistä

Kotikäynti mahdollistaa sen, että saat hoidon juuri silloin, kun sitä tarvitset. Voin sovittaa aikataulut ja matkat joustavasti – tärkeintä on, että sinä saat hetken omaa aikaa ja mahdollisuuden palautumiseen.

Varaa oma rentoutushetkesi tai ohjaustilanteesi kotikäyntiä lähettämällä viesti tai ottamalla yhteyttä, niin sovitaan sinulle sopiva aika ja hoito. Kotikäyntiä ei varata Vellon kautta

Kotikäynti onnistuu aina 85 km päähän hoitohuoneeltani. Näin ollen kotikäynti Helsinki, Raasepori, Somero, Hyvinkää, Vantaa tai Riihimäki onnistuu aivan yhtä hyvin. Samoin tietysti Nummela, Espoo, Siuntio, Kirkkonummi ,Inkoo, Karkkila, Lohja, Rajamäki , Nurmijärvi, Suomusjärvi ja Loppi kuuluvat kotikäynti alueeseeni. Kotikäyntiin lisätään kotikäyntilisä sekä mahdollinen kilometrikorvaus, jos ylittyy 35km / suunta. Mikäli samalle alueelle saadaan peräjälkeen useampi kotikäynti, jaetaan kotikäyntikulut asiakkaiden kesken


Titan Terapiat – hyvinvointia ja tasapainoa kotiisi, lempeästi ja läsnäollen


Luet nyt blogiani. Tutustu Titan Terapiat sivuihin TÄSTÄ

Varaa oma kotikäyntisi viestillä:
📞 044 3015616
📧 titanterapiat@gmail.com

Varaa nyt ja hemmottele itseäsi kotona! Pääset varaamaan tästä
Jaa tietoa myös ystävälle, joka tarvitsisi tätä juuri nyt!

Vuosi irtisanoutumisesta Lohjan synnytysosastolta

Huom! Luet nyt Titan Terapiat blogia, mutta tutustu palveluihin tarkemmin TÄSTÄ tai mene suoraan etusivulle.

titan terapiat yrittäjän arkea – ” i´m still standing”

Vuosi sitten eräässä keskustelussa minulle sanottiin sanat, joita en unohda:
Toivottavasti sun yrityksesi kaatuu.” Tällä lauseella tarkoitettiin ehkä toisin, mitä sanottuna annettiin ymmärtää. Ehkä toivoa siitä, että palaisin vielä sairaalaan häntä kopien välissä.

Mutta ne sanat pysäyttivät. Ne satuttivat. Mutta ennen kaikkea – ne sytyttivät liekin sisälläni.
Tänään voin sanoa: Titan Terapiat seisoo vahvempana kuin koskaan. Olen yhä täällä – ja porskutan eteenpäin, sata lasissa, intoa puhkuen.

kätilö nojaa rintapumppuihin kyykyssä. eteenpäin katsoen hymyillen. Yllä vihreät sairaalan hoitajan vaatteet. Takana lasiseinä
Kätilö Titta Järvenpää

Yrittäjän arki ei ole aina helppoa – mutta se on aitoa

Yrittäjyys on täynnä oppimista, kasvua ja itsensä ylittämistä. On päiviä, jolloin kaikki sujuu kevyesti, ja toisia, jolloin tuntuu, että maailma horjuttaa alta. Silti, joka kerta nousen uudestaan.

Joskus elämä vie yhden askeleen taaksepäin – mutta sitten kuusi eteenpäin. Sellaista on yrittäjän arki. Se on jatkuvaa muutosta, rohkeutta tehdä omannäköisiä valintoja ja uskoa siihen, että suunta on oikea, vaikka tie ei aina olisikaan helppo. Tarkoituksena koko ajan auttaa. Tahto tehdä hyvää – mottoni, joka kantaa minua eteenpän.

Unelmia ei kuulu lytätä

Ymmärrän nyt, että ehkä sanat “toivottavasti yrityksesi kaatuu” eivät olleet pahantahtoisia, vaan lähtivät väärästä paikasta, ehkä jopa huolesta. Mutta sanat jäävät elämään. Siksi haluan sanoa tämän ääneen – älä koskaan lytätä kenenkään unelmia.

Älä koskaan valitse sanojasi niin, että ne voidaan tulkita väheksyviksi Niin, että ne saa sinut kyynelehtimään kesken keskustelun. Me emme tiedä, millainen voima toisessa ihmisessä asuu. Yrittäjyys, elämänmuutos tai rohkea päätös vaatii valtavasti sisäistä työtä. Jokainen tarvitsee ympärilleen tukea ja kannustusta – ei epäilyä tai arvostelua.

Tue, rohkaise ja usko. Silloinkin, kun et itse ymmärrä toisen valintaa.

Yrittäjyyteni on hyvinvoinnin rakentamista

Titan Terapiat syntyi halusta tukea ihmisten hyvinvointia eri elämäntilanteissa. Mutta samalla se on ollut myös minun oma kasvutarinani.
Olen oppinut, että yrittäjänä jaksaminen ja oma voimavara-ajattelu ovat kaiken perusta. Siksi pidän tärkeänä huolehtia omasta tasapainostani – niin kehollisesti, henkisesti kuin emotionaalisesti.

Hoidan muita, mutta samalla muistutan itseäni. Titan terapiaa.

Seison omilla jaloillani – vahvasti ja ylpeästi

Vuosi on kulunut siitä hetkestä, kun joku toivoi, että epäonnistuisin.
Vuoden aikana olen kuitenkin todistanut itselleni, että voin seistä vahvana. En huoju, enkä kaadu.

Titan Terapiat elää, kasvaa ja kukoistaa. Jokainen asiakas, jokainen hoito ja jokainen kohtaaminen vahvistaa uskoa siihen, miksi lähdin tälle tielle.
Tämä on minun unelmani, minun tapani auttaa – ja minun tapani elää.

I’m still standing.


”En kumarra siksi, että käsketään” – haastatteluni Annassa

9.4. ilmestyneessä Anna-lehdessä on julkaistu haastattelu minusta, ja myönnän – säikähdin otsikkoa hetkeksi. Mutta toisaalta, se osui aivan naulan kantaan. Minulla on nimittäin tapana puhua suoraan – riippumatta siitä, kuka kuuntelee. Oli kuulijana sitten toimitusjohtaja tai timpuri, sanon asiat niin kuin ne ovat.

Toivon, että juttu herättää ajatuksia siitä, miten ei aina tarvitse alistua päätöksiin ja toimia vastoin, mitä sydän sanoo. Joskus täytyy hypätä pois tutusta ja turvallisesta ja kuunnella sydäntä.

Käy lukemassa koko juttu Annasta .

Lehti haastattelu Titta Järvenpää. Lehti pöydällä auki. Siinä kuva mustavalkoinen Titasta makaamassa mahallaan nojaten käteen
Lehtihaastattelu Titta Järvenpää kätilö Vihti

Kehossa kaikki vaikuttaa kaikkeen

Kehossa mikään ei tapahdu eristyksissä – lihakset, faskiat, hermosto ja hormonitoiminta muodostavat kokonaisvaltaisen järjestelmän. Yksi pieni jännitys tai epätasapaino voi heijastua laajasti koko kehoon ja hyvinvointiin.

Tiesitkö, että esimerkiksi leuan jännitys voi vaikuttaa polvikipuun faskioiden eli sidekudoskalvojen kautta, koska faskiajärjestelmä yhdistää koko kehon lihaksistoa ja kudoksia toisiinsa.

Niskan tai leuan jännitys voi puristaa vagus- ja kolmoishermoa, Vagus säätelee muun muassa sydämen sykettä, ruoansulatusta ja rentoutumista. Se voi myös lisätä sympaattisen hermoston ylivireyttä, mikä johtaa univaikeuksiin, ahdistukseen ja ruoansulatusongelmiin.

Hengitykselläkin on merkitystä!
Pallea ja lantionpohja toimivat yhdessä – jos hengitys on pinnallista, myös lantionpohja voi jäädä jännittyneeksi. (Huomioi myös synnytyksessä! )
Pinnallinen hengitys voi vaikuttaa esimerkiksi virtsaamiseen, alaselkäkipuihin ja jopa tunnetasapainoon..

Saman kokonaisuuden, anatomian ja fysiologian ymmärtäminen, tulee huomioida myös vauvoilla. Onhan keho samanlainen kokonaisuus

Vyöhyketerapiassa kehoasi hoidetaan kokonaisvaltaisesti huomioiden juuri moninainen vaikutus.
Miettiään tarkasti, miten keho toimii ja mikä vaikuttaa muhinkin.
Näin saat tehokkaamman vaikutuksen!

Miksi vyöhyketerapia vaatii toistoja?

Huom! Luet nyt Titan Terapiat blogia. Tutustu tarkemmin palveluihini TÄÄLTÄ

Keho tarvitsee usein aikaa sopeutuakseen ja reagoidakseen hoitoon. Yksi hoitokerta voi toki lievittää oireita, mutta pysyvämmän avun saavuttamiseksi useampi käynti on usein tarpeen. Ihan niin kuin usein perinteisessä hierronnassakin.

Ensimmäinen hoitokerta auttaa avaamaan kehon jännityksiä ja tukoksia, mutta useampi kerta vahvistaa ja ylläpitää muutoksia.

Pitkään jatkuneet vaivat, kuten koliikki, uniongelmat tai aikuisen stressiperäiset jännitykset, vaativat usein pidemmän hoitojakson, jotta keho ehtii palautua.

Sarjahoito mahdollistaa sen, että hoitoa voidaan säätää yksilöllisten tarpeiden mukaan. Lyhyemmällä aikavälillä olevat hoitokerrat auttavat kehoa ”opettelemaan” uuden tasapainon, jolloin tulokset ovat pitkäkestoisempia.

Tämä pätee vauvoihin, joiden kehot ovat vasta kehittymässä, sekä aikuisiin, joilla ongelmat voivat olla kroonistuneita. Jokainen hoitokerta avaa edellisen kerran hoitoa ja siten hoitotulos syvenee ja vahvistuu ajan myötä.✨

Jos kerta ei tuo riittävää apua, älä luovuta! Tällöin tarvitaan toistoja.✨

Kokonaisvaltainen tuki perheille ja kaikenikäisille

Toimintani ytimessä on pitkä kokemus, vankka ammattitaito ja lämmin, yksilöllinen kohtaaminen, jossa jokaisen tarpeet huomioidaan kokonaisvaltaisesti.

Tarjoan laajan valikoiman hyvinvointipalveluja vauvasta varttuneeseen, jotta voin auttaa mahdollisimman monia heidän eri elämäntilanteissaan. Minulle on tärkeää, että hyvinvointipalvelut ovat kaikkien ulottuvilla.

Titan Terapiat on osoitus siitä, että muutos on mahdollista. 23 vuoden kokemus sairaalaympäristössä loi vankan pohjan työlleni, mutta rohkea päätös irtisanoutua ja siirtyä täysipäiväiseksi yrittäjäksi avasi uudenlaisen polun. Nyt pystyn tarjoamaan yksilöllisempää ja kokonaisvaltaisempaa tukea, joka vastaa asiakkaiden tarpeisiin entistä monipuolisemmin.

Terveydenhuollon ammattiketiikka on aina läsnä työssäni. Ihmiskehon toiminnallisuuden ymmärtäminen ja lääketieteen kunnioittaminen ovat toimintani peruspilareita. Pohdin aina, mikä vaikuttaa mihinkin ja kuinka ongelmaa tulisi lähestyä, jotta voin tarjota asiakkaille parasta mahdollista apua.

Toimintani kulmakivi on aidosti välittävä ja yksilöllinen kohtaaminen. En tarjoa vaihtoehtoja terveydenhuollolle, vaan sitä täydentäviä palveluja, jotka tukevat ihmisten hyvinvointia eri elämäntilanteissa.

Toimintani perustuu aina vastuullisuuteen ja ammattimaisuuteen. En koskaan kehota lopettamaan lääkitystä, kumoa lääkärin määräyksiä tai tee diagnooseja. Havainnoin, kuuntelen ja annan neuvoja, mutta en ole lääkäri. Tarvittaessa ohjaan kääntymään lääkärin puoleen. Lisäksi en käytä mitään vaarallisia aineita enkä tee kehoa voimakkaasti manipuloivia hoitoja, kuten niksauttele mitään, koska siihen en ole koulutettu.

Palveluni täydentävät lääketieteellistä hoitoa tukemalla asiakkaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia turvallisesti ja kunnioittavasti.

Pohjaan vauvakäynnit aina ajatukseen siitä, miten vauvan keho toimii. Oli kyseessä sitten vauvan vyöhyketerapia tai Baby Balance® -nimellä kulkeva hoito, kaiken pohjana on vauvan hyvinvoinnin tukeminen. Käynti voi yhtä hyvin olla myös nimellä ”Vauvan hyvinvoinnin tukeminen – tunnin ohjauskäynti”. Sillä käynnin yksi tärkein osa on perheelle annettu ohjaus.

Käyntien aikana ohjaan, miten vauvan keho toimii ja kuinka hermosto ja lihakset vaikuttavat kehon toimintaan. Opastan, miten vauvan kehoa voi rauhoittaa, sekä miten monipuoliset asennot tukevat vauvan motorista kehitystä. Toimintani periaatteet ovat aina turvallisia ja täysin vauvan hyvinvointia tukevia.

Käynti on aina paljon muutakin kuin pelkkää vauvan käsittelyä. Se on kokonaisvaltainen hetki, jossa perhe saa tukea ja ohjausta vauvan kehityksen ja hyvinvoinnin edistämiseen

On hyvä myös muistuttaa, että vauvan kehon käsittelyn vaikutuksesta esimerkiksi itkuisuuteen löytyy tutkimuksia. Näissä tutkimuksissa, kuten myös toimintaperiaatteissani, korostuu kosketuksen merkitys sekä hermoston ja elintoimintojen tasapainottaminen, jotka yhdessä edistävät vauvan hyvinvointia.

Kosketuksella on jo itsessään merkittävä vaikutus. Se rauhoittaa, tukee kehitystä ja luo turvallisuuden tunnetta, mikä osaltaan parantaa vauvan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Lähteitä löytyy mm. edellisestä artikkelista, jossa puhun kosketuksen merkityksestä.

  • Synnytysvalmennus: Tukea ja tietoa tuleville vanhemmille.
  • Imetysohjaus: Yksilöllistä apua imetyksen onnistumiseen niin täys- tai osittain imetyksessä.
  • Vyöhyketerapia: Hyvinvoinnin tukemista kaikenikäisille, myös raskaana oleville.
  • Baby Balance® -hieronta: Apua vauvan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
  • Kuumakivihieronta ja intialainen päähieronta: Rentoutumista kiireen keskellä.
  • Kotikäynnit: Hoitoa ja tukea omassa kodissasi.

Luet nyt Titan Terapiat blogiani. Tutustu palveluihini TÄSTÄ