Tarvitaanko synnytysvalmennuksesta monipuolista keskustelua ja kriittistä pohdintaa?

Ethän luo leimaa koko synnytysvalmennus ja vauvaperheiden tukijoiden ylle

Viime päivinä somessa on käyty värikästä – ja paikoin aika kärjekästä keskustelua synnytysvalmennuksista ja fysiologisesta synnytyksestä. Osin ehkä aiheestakin. Aihe herättää keskustelua. Esiin on noustettu yksityiset synnytysvalmennuksia pitävät, usein ”ääripään” toimijat suoraviivaisella kritiikillä.

Heidät, jotka korostavat lääkkeiden välttämistä tai tutkimuksia. Mutta samalla meidät kaikki alan ammattilaiset vedetään samaan lokeroon. Yleistäen. Leima on kuitenkin valmis. Usein olemme kaikkilääketiedevastaisia hihhuleita.

Irtisanoudun lääketiedevastaisen toiminnan leimasta täysin

Kyllä – kannatan kehon kuuntelua, hengitystä, keskittymistä ja luonnollisia keinoja.Mutta ei – se ei tee minusta lääketiedevastaista.Olen tehnyt 23 vuotta työtä kätilönä sairaalassa.Toimin edelleen lääketiedettä kunnioittaen ja siihen nojaten.Ja kyllä – kyseenalaistan välillä käytäntöjä. Liiallisia käynnistyksiä. Turhia toimenpiteitä.Mutta kriittinen pohdintani ei ole ääripääajattelua. Se ei ohjaa perhettä eikä minua toimimaan.

Perheiden parhaaksi, Titan Terapiat

Kätilönä minun tehtäväni ei ole tehdä päätöksiä perheiden puolesta.Ei kivunlievityksistä tai lääkkeistä. Ei hoidosta. Ei synnytystavasta.Ei imetyksestä tai imettämättömyydestä. Minun tehtäväni on kertoa, tukea ja antaa vaihtoehtoja.En lupaa luomu synnytystä. En lupaa, että ihan varmasti et tarvitse mitään lääkkeitä. En maalaa mielikuvaa liukumäestä, jossa vauva syntyy pelkällä hengityksellä.(Vaikka joskus niinkin käy)

Mutta:Minä tuen. Kannustan. Ohjaan.Piste

Titan Terapiat synnytysvalmennuksessa ei ole ääripäitä

– vaan tietoa, turvaa ja yksilöllistä tukea. Toivon todella, että meitä kokeneita, koulutettuja pitkänkin linjan ammattilaisia arvostettaisiin myös yksityisellä puolella jatkuvan syyttelyn sijaan. Kaikki emme ole samaa joukkoa.On ollut valelääkäreitä – silti kaikkia lääkäreitä ei kutsuta puoskareiksi.Miksi meitä?

Rakkaudella, Titta

Synnytysvalmennus: tietoa ja tukea tuleville vanhemmille

Luet nyt Titan Terapiat blogiani. Tutustu palveluihini TÄSTÄ

Synnytysvalmennusta tuleville vanhemmille Vihdissä ja lähialueilla

Valmennus voidaan toteuttaa ryhmävalmennuksina tai yksityisesti kotikäynteinä, tai hoitohuoneella Vihdissä. Yksityisessä synnytysvalmennuksessa sisältö räätälöidään juuri teidän perheen tarpeiden ja toiveiden mukaan. Yksityisvalmennus kestää yleensä noin kaksi tuntia, mutta tarvittaessa voidaan varata pidempi sessio esimerkiksi vauva-arjen syventämiseen.

Synnytysvalmennus. Raskaana oleva istuu polvillaan laittialla jumppapalloon nojaten. Mies hieroo selkää. Takana huonekaluja ja ikkuna.
Synnytysvalmennus Vihti tai kotikäynti

Mitä titan terapiat synnytysvalmennuksessa käydään läpi?

Valmennuksen tavoitteena on tarjota tietoa ja käytännön tukea loppuraskauden ajalle, synnytykseen valmistautumiseen ja vauva-arkeen. Valmennuksessa käsiteltäviä teemoja ovat muun muassa:

  • Loppuraskauden olotila ja kehon sekä mielen tasapaino
  • Synnytyksen vaiheet ja tapahtumat
  • Vauvan ensipäivät sairaalassa ja kotona (tarvittaessa)
  • Vastasyntyneen ravitsemus ja hoito

Halutessanne valmennuksessa voidaan käydä läpi myös käytännönläheisiä vinkkeiä vauva-arjen sujuvoittamiseksi, sekä neuvoja ensipäivien kulkuun. Kaikki sisältö voidaan räätälöidä perheenne tarpeiden mukaan – valmennus voi olla lyhyt tai pidempi syventävä sessio, ja lisähinta määräytyy keston mukaan.

Miksi valita tItan Terapiat?

Valmennus perustuu vuosikymmenien kokemukseen kätilötyöstä sekä täydennyskoulutksiin. Synnytysvalmennuksen tarkoituksena on vahvistaa vanhempien luottamusta omiin kykyihinsä. Tarjoan käytännön vinkkejä synnytykseen ja vauva-arkeen sekä luomme turvallisen tilan kysymyksille ja keskustelulle.

Olitpa odottamassa ensimmäistä lasta tai kokemusta on jo karttunut, Titan Terapiat synnytysvalmennus tarjoaa juuri sinulle ja perheellesi räätälöityä tukea – Vihdissä ja lähialueilla, missä se parhaiten sopii teille.

Titan Terapiat tarjoaa monipuolista synnytysvalmennusta tuleville vanhemmille Vihdissä hoitohuoneella sekä kotikäynteinä lähialueilla, kuten Nummelassa, Helsingissä, Espoossa, Lohjalla ja Karkkilassa, Nummelassa, Siuntiossa, Kirkkonummella, Nurmijärvellä, Hyvinkäällä, Lopella , Vantaalla tai Raaseporissa, aina 85km säteellä hoitohuoneelta.