Vyöhyketerapia ja muut täydentävät hoitomuodot tarkastelussa lainsäädännössä
Jaa kokemuksesi täydentävistähoidoista – tai ylipäätään kehon ja mielen hoidoista, muulla kuin lääkkeen keinoin.
Vain kertomalla kokemuksesi muille voidaan kerätä enemmän ja kattavammin tietoa, tutkia ja ennen kaikkea ymmärtää.
Yksi suurimmista haasteista alan tutkimuksissa on liian pienet otannat, jolloin luotettavuus jää heikoksi.
Silti yksikään tutkimus ei osoita mm. vyöhyketerapian vaarallisuutta.
Ymmärrän.
Kun täyttä varmuutta jostain ei ole, tulee siihen suhtautua kriittisesti. Totta.
Mutta monia hoitolinjoja otetaan käyttöön myös lääketieteessä ilman täysin kattavaa vahvistusta. Miksi muuten mm. sairaanhoitopiireillä voi olla aivan eri käytännöt tai vaikka raja-arvot?
Onhan tämäkin ristiriitaista, eikö?
”Lupaan poistaa sairautesi kokonaan hieromalla varpaitasi.
Lupaan, ettei vauvasi ikinä enää itke masu vaivaa. ”
Eihän eettisesti hyvää hoitoa tekevä lupaisi niin – eihän?
Jos näin on, ymmärrän huolen. Ja yksittäisen toimintaan syytä puuttua, mutta leimata koko ala?
Hoitaja: Lupaa helpottaa oireita, tuottaa rentoutta, mielihyvää. Älä poistaa sairautta‼️
Itse lupaan aina tehdä parhaani, jotta olo helpottuisi mutten takaa mitään ihmeparantumista.
Erään asiakkaan sanoja lainaten: ” En tarvitse tietoa, mihin hoito perustuu rai miksi hoitoa kutsutaan. Nautin hoidon tuomasta syvästä rentoutumiskokemuksesta, tunteesta, että kehoa kuunnellaan, ja tätä en ikinä ennen ole kokenut”.
Tarvitaan avoimia kokemuksia, jotta voitaisiin puhua rehellisesti siitä, mitä hoidoissa oikeasti tehdään. Mitä vyöhyketerapia käynti sisältää? Onko kristalli en asettelua, hopeaveden juomista vai turvallista hoitoa?
“täydentävänhoitomuodon käynnillä aina naksautellaan, rusautellaan ja käsketään välttämään lääketiedettä.”
Kuinka monesti näin on tehty kohdallasi? Kuinka monta kertaa on oikeasti “rusauteltu” vaikka vauvaa hoidolla?
On totta, että täydentävän hoitomuodon parissa on monenlaisia toimijoita. Nämä ääripään toimintatavat leimaavat kaikki täydentävän hoitomuodon tekijät. Mediassa kaikki niputetaan puoskareiksi ja osoitetaan suurta huolta kaikista tekijöistä huolimatta koulutuksesta tai taustasta.
Leima on valmis.
Lääketieteen vähättelijät.
Rusauttelijat.
Rahastajat.
Tätä jatkuu. Vuodesta toiseen. Jopa lakia ollaan säätämässä, jolla rajoitettaisiin toimintaa, kuten mm. alle 8 vuotiaiden hoitoa millään muulla tavoin, kuin lääkäri ja fysioterapia. Ei vauvahierontaa. Ei vyöhyketerapiaa. Ei osteopatiaa.
Koska vaarallista.
Mitä enemmän täydentävien hoitojen oikeaa työtä tehdään näkyväksi, mitä avoimemmin kerrotaan, mitä hoito sisältää,
sitä vähemmän tarvitaan raflaavia klikkiotsikoita, joissa ala leimataan AINA vaaralliseksi.
Kerro kokemuksesi.
Jaa. Keskustele.
Tee näkyväksi.
Vastaa sosiaali-ja terveysmisteriön kyselyyn, joka antaa päättäjille tärkeää tietoa hoitomuotojen käytöstä. ‼️
🔗 Kyselyyn pääset linkistä.
Luontaishoitoalan ääni kuuluu vain, jos se tehdään näkyväksi.

